Muut uutiset
SSAB:n Docol® –teräkset jokasään Gacha-robottibussissa
12.3.2019 12.30 CET 6 min luettu
SSAB on yksi viime viikolla Helsingissä esitellyn jokasään Gacha-robottibussin kumppaneista. Ilman kuljettajaa kulkeva pienoisbussi on suomalaisen Sensible 4:n ja japanilaisen MUJIn yhteistyön tulos. SSAB toi projektiin erikoisteräsosaamistaan lahjoittamalla vaadittavan keveyden mahdollistavat Docol®-teräksestä valmistetut putket bussin runkoon.
Robottibussi alkaa kyyditä ihmisiä Espoossa jo huhtikuussa. Lisäksi uudenlainen robottibussi nähdään myöhemmin tänä vuonna myös Hämeenlinnassa, Vantaalla ja Helsingissä. Viime perjantaina Gacha ajoi neitsytmatkansa Helsingissä Kansalaistorilla keskustakirjasto Oodin edustalla. Sensible 4 kaavailee, että Gacha-busseja saadaan käyttöön julkisille teille Suomessa ja ulkomailla jo vuonna 2020. Yrityksen tavoitteena on, että vuoden 2021 aikana autonomiset bussit olisivat osa julkista liikennettä.
Sensible 4:n kehittämä huipputeknologia mahdollistaa bussin liikkumisen ympärivuotisesti kaikissa sääolosuhteissa, kun taas MUJIn ansiosta bussin muotoilu on käyttäjäystävällinen ja viimeistelty. SSAB on sponsoroinut ensimmäistä bussia Docol-teräksillä. Docol® Tube 780 ja Docol® Tube 980 ohutseinäputkia on toimitettu sekä pyöreinä että neliskanttisina. Lisäksi Docol® Tube 700LA putkia on toimitettu rungon alaosan rakenteisiin. Bussin kuorirakenteessa on paljon pyöreitä muotoja, mikä edellyttää ohutseinäputkilta hyviä taivutusominaisuuksia. Bussin kokonaispaino on vain noin 2 000 kg, jolloin on tärkeää minimoida teräsrakenteiden paino. SSAB:n erikoislujat teräkset mahdollistavat kevyemmät ja kestävämmät runkorakenteet.
Gacha sai alkunsa, kun robottibussien kanssa työskennellyt Sensible 4:n tiimi huomasi, etteivät autonomiset bussit kulje edes kevyessä tihkusateessa, saatika tyypillisessä suomalaisessa talvisäässä. Pienikokoinen Gacha ei muistuta muotoilultaan perinteistä linja-autoa. Siinä ei tarvita erillistä tilaa kuljettajalle ja penkkirivien sijaan kymmenen istuinta on aseteltu bussin seinustoille jättäen lisää tilaa matkustajille. Erityisen uudesta robottibussista tekee se, että siinä ei ole perinteistä etu- ja takapäätä, vaan se pystyy kulkemaan molempiin suuntiin. Bussin kiertää kauttaaltaan ohut ledinäyttö, jossa yhdistyvät opasteet sekä bussin ajovalot.