Artikkelit

HYBRIT-hanke on jännittävässä vaiheessa

HYBRIT, Kestävä kehitys
20.11.2018 12.00 CET
HYBRIT, LKAB:n ja Vattenfallin kanssa käynnistetty hanke fossiilivapaasta teräksestä, on jännittävässä vaiheessa. Kun esitutkimuksen tulokset osoittivat paitsi sen, että tuotantotapa on mahdollinen, myös, että se on taloudellisesti kannattava, päätimme tänä keväänä aloittaa testivaiheen toteuttamisen pilottilaitoksessa. Pilottilaitoksen rakentaminen käynnistettiin tänä kesänä yhdessä Ruotsin pääministerin, varapääministerin ja Ruotsin energiaviraston kanssa, ja rakennustyöt ovat parhaillaan käynnissä.

Minulle itselleni tämä on ollut opettavainen matka. Aloimme keskustella ideasta vuonna 2015. Yritysten välistä yhteistyötä kehittäessämme ja esitutkimusvaiheen aikana olen päässyt keskustelemaan monien eri alojen asiantuntijoiden kanssa – aina malminjalostuksesta rautamalmin suorapelkistykseen, energia- ja sähköjärjestelmistä vetykaasun tuotantoon ja varastointiin, ilmasto- ja teollisuuspolitiikasta viestintään, toimialakohtaisista organisaatioista tutkimuslaitoksiin ja korkeakouluihin, riippumattomista organisaatioista kansallisiin ja EU-tason viranomaisiin.

Varmuus siitä, että HYBRIT-hankkeessa visioitu suunta on oikea Ruotsille ja Suomelle maina sekä nimenomaan SSAB:lle teräsyhtiönä, on vahvistunut.

Suurin osa ihmisistä, joiden kanssa olen puhunut, on ollut aloitteesta hyvin innostuneita. Se on inspiroinut minua. Minusta tuntuu, että odotukset ovat yhä korkeammalla ja että aikaa on vähän. Insinöörinä tiedän, että meidän on tehtävä kovasti töitä vuosien ajan. Olemme perustaneet HYBRIT Development AB -yhteisyrityksen ja löytäneet erittäin ammattitaitoisen toimitusjohtajan sekä joukon hyvin päteviä insinöörejä. Sen vuoksi olen vakuuttunut siitä, että tämä tärkeä hanke etenee nyt parhaalla mahdollisella tavalla.

On erityisen ilahduttavaa, että nuoret osoittavat yhä enemmän kiinnostusta SSAB:tä kohtaan ja että heidän mielestään on hienoa, että SSAB edistää tätä uraauurtavaa hanketta. Se antaa toivoa tulevasta, sillä muutos fossiilivapaaseen yhteiskuntaan tarvitsee usean sukupolven panosta.

Martin Pei, Teknisestä kehityksestä vastaava johtaja 

Liitteet

Kategoria ja tunnisteet

Related articles

marras 7Muut lehdistötiedotteet
Kestävä kehitys
HYBRIT

SSAB osallistuu kokouksiin ja seminaareihin YK:n ilmastonmuutoskonferenssin COP27:n yhteydessä. Konferenssia isännöi tänä vuonna Egypti. SSAB aikoo osana Business Swedenin valtuuskuntaa nostaa esiin...

loka 12Muut lehdistötiedotteet
Kestävä kehitys
HYBRIT

SSAB:n, LKAB:n ja Vattenfallin HYBRIT-yhteisprojektin uusi tutkimus osoittaa HYBRIT-teknologialla valmistetun, vedyllä pelkistetyn rautasienen (H-DRI) erinomaiset ominaisuudet ja laadun....

syys 22Muut uutiset
Kestävä kehitys
HYBRIT

SSAB, LKAB ja Vattenfall ovat nyt ottaneet Luulajassa käyttöön HYBRIT-pilottilaitoksen fossiilivapaan vedyn varastointia varten. Kalliovarasto on ensimmäinen laatuaan maailmassa fossiilivapaan vedyn...