Artikkelit

Blogi: Kaikki hyötyvät teräsjunan paremmasta käyttöasteesta

03.10.2017 14.31 CEST

Per Bondemarkin videoblogi. Osana SSAB:n, LKAB:n ja Scania Ferruformin kestävää kehitystyötä nämä kolme yhtiötä ovat kehittäneet ajatusta siirtää osaa rahdistaan kuorma-autoista junaan. Aloitetussa pilottihankkeessa käytetään Luulajan ja Borlängen välillä kulkevan teräsjunan (stålpendeln) käyttämätöntä kapasiteettia.

Tämä on uusi konsepti, josta kaikki hyötyvät. Se vähentää hiilidioksidipäästöjä lähelle nollaa, vähentää kuljetuskustannuksia ja edistää koko yhdyskunnan infrastruktuuria. Tämä on yksi konkreettinen esimerkkiä yhtiössämme meneillään olevista jatkuvista parannuksista.

"Vähennämme ympäristövaikutuksia Ruotsissa siirtymällä kuorma-autoista junaan ja toivomme konseptin toimivan esikuvana ja innostavan muitakin", sanoo SSAB:n hankintajohtaja Per Bondemark.

Kaikki alkoi, kun SSAB:ssä keskusteltiin, miten kuljetuksista voidaan tehdä tehokkaampia ja vastuullisempia. Tuolloin otettiin yhteyttä LKAB:lle, jolla on Gävlessä oma kuorma-autokuljetusten keskus, josta kuljetetaan tavaraa kaikkialle Pohjois-Ruotsin laitoksille. Keskusteltiin mahdollisesta yhteistyöstä.

Mutta jonkin ajan kuluttua syntyi uusi idea, "miksi ei käytettäisi SSAB:n teräsjunaa Borlängestä Luulajaan maakuljetusten sijaan?" Nyt alkaakin pilottihanke, jossa on mukana kolmas yritys, Scania Ferruform, joka tarvitsi kuljetuskapasiteettia Luulajan laitoksiltaan etelään päin.

"Meillä on monia hyviä esimerkkejä jatkuvista parannuksista SSAB:n hankinnassa, tämä on todella hyvä esimerkki. Aloitamme pienellä mittakaavalla, mutta toivon ja uskon, että tulevaisuudessa tämä kasvaa", sanoi Per Bondemark.

Videolla Per Bondemark kertoo, mitä jatkuva parantaminen merkitsee hänelle ja miten hankintaosasto työskentelee tässä osana SSAB:n johtamisfilosofia SSAB Onea. Hän kertoo myös lisää teräsjunan pilottihankkeesta. Video on englanniksi.

Liitteet

Kategoria ja tunnisteet

Related articles

huhti 17Muut lehdistötiedotteet
Tibnor

SSAB:n tytäryhtiön Tibnorin joulukuussa 2025 Ovakon kanssa allekirjoittama sopimus Ovako Metals Oy:n, Suomen jakeluyksikön, hankinnasta on nyt saanut myös kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Kaupan...

huhti 16Muut lehdistötiedotteet
Putkituotteet

Kruunuvuorensilta avautuu pian helsinkiläisten käyttöön ja muodostaa uuden, näkyvän osan kaupungin siluettia. Laajasalon ja kantakaupungin yhdistävä silta on Suomen suurimpia siltahankkeita ja...

huhti 14Konsernin lehdistötiedotteet
Ensimmäinen neljännes
Sijoittajat

SSAB järjestää analyytikko- ja mediatilaisuuden klo 10.00 CEST (11.00 Suomen aikaa) osavuosikatsauksensa 1.1.-31.3.2026 julkaisupäivänä tiistaina 28 huhtikuuta 2026. Raportti julkaistaan noin klo...