Docol-sähköautokonsepti kiinnostaa Kiinassa

Vaikka autoteollisuuden tuotanto Kiinassa on hidastunut muutaman vuoden ajan, Kiina on edelleenkin maailman suurin autonvalmistusmaa. Se on pitänyt johtoasemansa vuodesta 2008.

Vuonna 2018 Kiinan vuosittaisen ajoneuvotuotannon osuus maailmanlaajuisesta ajoneuvotuotannosta oli yli 30 prosenttia, mikä oli enemmän kuin Euroopan unionin tai Yhdysvaltojen ja Japanin tuotanto yhdessä.

SSAB Automotiven aluemyyntipäällikön Yan Bingin mukaan ajastus liittyä ruotsalaiseen teräsyhtiöön vuonna 2001 ei olisi voinut olla parempi: 2000-luvun alkupuolella autoteollisuus alkoi toden teolla käynnistyä Kiinassa, jossa nouseva keskiluokka ja maan talouskehitys toimivat päätekijöinä.

”Urani on kulkenut samaa tahtia Kiinan autoteollisuuden historian dynaamisimman ajanjakson kanssa. Olen erittäin ylpeä siitä ja minusta on upeaa, että voin olla mukana tekemässä historiaa”, hän sanoo.

Yan Bing syntyi vuonna 1974 ja on asunut elämässään eri puolilla Kiinaa. Hänellä on 9- ja 4-vuotiaat tyttäret. Hänellä on tekninen tausta materiaalitieteessä ja suunnittelussa.

Pian sen jälkeen, kun Yan Bing oli liittynyt SSAB:n palvelukseen, vuonna 2003 yritys alkoi toimittaa Docolin kehittynyttä erikoislujaa terästä (AHSS) autoteollisuudelle Kiinassa.

”Nykyään markkinakysyntä on muuttunut huimasti vuoteen 2003 verrattuna. Kehittyneet korkealujuusteräkset on yleisesti hyväksytty kaikkein tärkeimmäksi kevyeksi materiaaliksi autoteollisuuden käyttökohteisiin. Kiinan paikallisissa terästehtaissa, kuten Baosteelissa, on kehitetty useita AHSS-teräksiä, ja niitä on alettu markkinoida Kiinassa”, Yan Bing kertoo.

Kiinan markkinoiden tämänhetkisten trendien hän sanoo heijastavan globaalien markkinoiden trendejä, kuten AHSS-teräksen käytön lisääntymistä ja kasvavaa kilpailua muiden kevyiden materiaalien, kuten alumiinin, kanssa.

”Kiina saattaa keskittyä enemmän akkukäyttöisten sähköajoneuvojen (BEV) kehittämiseen, kun taas akun suojaustarpeen pitäisi lisätä kysyntää AHSS-huippulaaduille, erityisesti martensiittiselle korkealujuusteräkselle”, Yan Bing toteaa.
 
SSAB on hiljattain ottanut käyttöön Docol EV Design -konseptin, johon kuuluu muun muassa sähköautojen akkukoteloiden suojaukseen liittyviä innovatiivisia ideoita. Yan Bing kertoo, että konsepti on herättänyt suurta kiinnostusta sähköautojen OEM-valmistajien keskuudessa Kiinassa.

”Ensimmäisenä askeleena jotkut ovat käyttäneet Docol AHSS -terästä kriittisiin osiin, kuten poikkipalkkeihin. Näin saavutetaan suuri lujuus ja kevyt paino samanaikaisesti, vaikka on silti haastavaa kehittää koko akun suojarakenne vain AHSS:n avulla. Konseptin tarkoitus on toimia uusien ideoiden herättäjänä ohjaamassa auton korirakenteen suunnittelua - ei valmiina piirustuksina. Alkuperäisvalmistajien, osatoimittajien ja SSAB:n välinen yhteistyö on avain menestykseen.
 
”SSAB:n yrityskulttuurissa olennaista on se, että emme koskaan lakkaa haastamasta Docol AHSS:n käytettävyyden rajoja. Haluamme kehittää yhä käyttäjäystävällisempiä laatuja, jotka yhdessä kehittyneiden valmistusmenetelmien, kuten 3D-rullamuovauksen, kanssa voivat edistää asiakkaiden pyrkimyksiä alentaa painoa entistä halvemmalla tai kohtuuhintaan”, hän sanoo.
 
Tänä vuonna Covid-19-pandemia on vaikuttanut yrityksiin ympäri maailmaa. Yan Bing myöntää, että SSAB:n liiketoiminta Kiinassa ei ollut poikkeus, mutta hän sanoo olevansa jatkossakin optimistinen tulevaisuuden suhteen.

”Liiketoimintaamme vaikutti asiakkaiden vähentynyt kysyntä ja matkustusrajoitukset. Autoteollisuus Kiinassa on kuitenkin toipumassa vähitellen, ja olemme optimistisia vuoden 2020 toisen puoliskon suhteen”, hän sanoo.

Yan Bing
Yan Bing - myyntipäällikkö, SSAB Automotive, Kiina
”Jatkamme edelleen Docol-AHSS-teräksen käytettävyyden rajojen haastamista”