Konsernin lehdistötiedotteet

Ruotsin Finanssivalvonta aloittaa katselmoinnin vuoden 2022 liikearvon arvostukseen liittyviin tilinpäätöstietoihin

Sijoittajat
28.3.2025 8.01 CET
Kuten aiemmin on tiedotettu, Ruotsin kirjanpitoneuvosto (Nämnden för svensk redovisningstillsyn) on kyseenalaistanut osan SSAB:n joulukuussa 2022 raportoimasta liikearvon arvonalentumisesta. SSAB:n ja neuvoston välisen vuosina 2023 ja 2024 käydyn vuoropuhelun jälkeen neuvosto luovutti asian käsittelyn Ruotsin finanssivalvonnalle (Finansinspektionen, FI), joka on nyt ilmoittanut SSAB:lle aloittaneensa asian katselmoinnin.

SSAB:n vuoden 2022 neljännen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa esitettiin 33,3 miljardia Ruotsin kruunun liikearvon arvonalentuminen, jonka laajuuden Ruotsin kirjanpitoneuvosto osittain kyseenalaisti.

SSAB on tiedottanut neuvoston kanssa käydystä vuoropuhelusta osavuosikatsauksissaan vuoden 2024 aikana sekä vuoden 2024 vuosikertomuksessa, samoin kuin siitä, että asia on siirretty FI:n käsiteltäväksi. SSAB:n kanta on edelleen, että arvostuksen raportointi on ollut asiaankuuluvien sääntöjen ja suositusten mukaista. Näkemykseen ovat yhtyneet myös yhtiön tilintarkastaja sekä muut asiassa vuoden 2024 aikana kuullut asiantuntijat.

Lisätietoja:
Per Hillström, Head of Investor Relations, tel. + 46 702 95 29 12

Tämä lehdistötiedote on suomenkielinen tiivistelmä ruotsiksi ja englanniksi julkaistusta pörssitiedotteesta.

Liitteet

Ruotsin Finanssivalvonta aloittaa katselmoinnin vuoden 2022 liikearvon arvostukseen liittyviin tilinpäätöstietoihin

Related articles

Konsernin lehdistötiedotteetSSAB julkisti tänään osavuosikatsauksensa 1.1.-30.6.2026
Toinen neljännes, Sijoittajat
PörssitiedotteetReport for Q2 2026
Osavuosikatsaukset, Toinen neljännes, Sijoittajat
Konsernin lehdistötiedotteetSSAB saa Moody'silta Baa2-tason investment grade -luottoluokituksen
Sijoittajat