Hämeenlinnan uutisia

Milla ja Konsta - kesätyöntekijät Hämeenlinnasta

01.8.2025 12.00 CEST
Milla Anunti ja Konsta Laukkanen työskentelevät SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalla ensimmäistä kesää. Milla työskentelee mekaanisessa kunnossapidossa, jossa hän tekee kemikaalien riskiarviointeja. Laadunhallinnassa laatuinsinöörinä työskentelevän Konstan työtehtävät liittyvät laatujärjestelmän ylläpitoon ja kehittämiseen.

Milla Anunti

Milla opiskelee ympäristötekniikkaa Tampereen yliopistossa toista vuotta.

”Hain SSAB:lle, koska halusin päästä oman alan kesätöihin. Olin kuullut SSAB:stä työnantajana paljon hyvää”, Milla kertoo.


Konsta Laukkanen

Konsta opiskelee Hämeen ammattikorkeakoulussa konetekniikan insinööriksi.

”Työtehtäväni täällä ovat olleet tosi mielenkiintoisia. Olen myös saanut paljon vastuuta tämän kesän aikana”, Konsta sanoo.

SSAB:n Hämeenlinnan toimipaikalle palkataan vuosittain noin 170 kesätyöntekijää.

Katso alla oleva video Millan ja Konstan kesätöistä

Liitteet

Related articles

Muut uutisetAQS tilaa neljä lisäalusta
Precision Tubes NewsSSAB Form Tube Zero ylittää vaativien huonekalusovellusten vaatimukset
Ohutseinäputket
Hämeenlinnan uutisia, Muut uutisetIira ja Tino kesätöissä Hämeenlinnan tehtaalla