Muut lehdistötiedotteet

SSAB palkkaa noin 700 kesätyöntekijää Suomessa

Yhteiskuntavastuu, Rekrytointi, Työpaikat
28.5.2018 9.30 CEST
Sadat nuoret saavat tulevanakin kesänä työpaikan SSAB:lta. Suomessa eniten kesätyöntekijöitä otetaan suurimmille tehdaspaikkakunnille Raaheen ja Hämeenlinnaan. Kesätyöntekijät ovat mukana myös turvallisuuskulttuurin kehittämisessä tuorein kehitysideoin.

”SSAB haluaa olla maailman turvallisin teräsyhtiö. Turvallisuusasioiden huolellinen läpikäyminen onkin keskeisessä roolissa uusien kesätyöntekijöiden perehdyttämisessä. Kesätyöntekijät ovat kuitenkin myös itse mukana kehittämässä tulevaisuuden työturvallisuutta: heiltä kerätään palautetta ja kehitysideoita eri työvaiheiden turvallisuuden parantamiseksi. Tänäkin kesänä noin 700 tuoretta silmäparia on mukana tässä työssä”, kertoo SSAB Europen henkilöstöjohtaja Antti Berglund.

Kesätyöntekijät toimivat SSAB:llä erilaisissa, pääasiassa tuotantoon, kunnossapitoon, laboratorioihin ja kiinteistönhuoltoon liittyvissä tehtävissä. Myös pienemmillä toimintapaikkakunnilla on tarjolla kesätyöpaikkoja. Tehtävät ajoittuvat pääsääntöisesti touko-elokuulle 2018. Ruotsissa SSAB palkkaa yhteensä noin 950 kesätyöntekijää, joista suurimman osan tuotantopaikkakunnille Borlängeen, Luulajaan ja Oxelösundiin.

”Kesätyöntekijöiden rooli on tärkeä, jotta pystymme palvelemaan asiakkaitamme myös loma-aikana. Nuorille tarjoamme oman rahan ansaitsemisen lisäksi arvokasta työkokemusta teollisuuden prosesseista. Työntekijöiden valinnassa on painotettu osaamista. Suurin osa kesätyöntekijöistä opiskelee tekniikan alan tutkintoa joko ammatti- tai korkeakoulussa. Tehtävät edellyttävät pääasiassa yli 18 vuoden ikää”, jatkaa Antti Berglund.

Lisätietoja medialle:
SSAB:n viestintä, Atte Kaksonen, puh. 020 5938 596, atte.kaksonen @ ssab.com

Liitteet

SSAB palkkaa noin 700 kesätyöntekijää Suomessa

Related articles

helmi 19Muut uutiset
Rekrytointi
Työpaikat

SSAB on avannut haun harjoitteluohjelmiin teknologian, tekniikan ja digitaalisten innovaatioiden aloilla (technology, engineering and digital innovation). Nämä ohjelmat tarjoavat vastavalmistuneille...

tammi 14Muut lehdistötiedotteet
Rekrytointi
Hämeenlinna
Työpaikat
Raahe

Sadat nuoret saavat tulevanakin kesänä työpaikan SSAB:ltä. Kesätyöpaikkoja on avoinna erilaisissa tehtävissä sekä tuotannossa että muissa toiminnoissa. Kesätyöt ajoittuvat pääsääntöisesti...

tammi 12Muut lehdistötiedotteet
Rekrytointi
Hämeenlinna
Työpaikat
Raahe

Sadat nuoret saavat tulevanakin kesänä työpaikan SSAB:ltä. Kesätyöpaikkoja on avoinna erilaisissa tehtävissä sekä tuotannossa että muissa toiminnoissa. Kesätyöt ajoittuvat pääsääntöisesti...