Konsernin lehdistötiedotteet

Leena Craelius nimitetty SSAB:n talous- ja rahoitusjohtajaksi, CFO

Johtoryhmä, Sijoittajat
02.6.2022 14.32 CEST
Leena Craelius on nimitetty SSAB:n talous- ja rahoitusjohtajaksi (CFO). Hän on toiminut tehtävässä väliaikaisesti 1.11.2021 lähtien ja sitä ennen useissa johtavissa tehtävissä SSAB:llä tultuaan yhtiön palvelukseen vuonna 2005.

”Olen erittäin iloinen voidessani toivottaa Leenan tervetulleeksi uuteen tehtäväänsä. Olen vakuuttunut, että hän tulee parhaalla tavalla myötävaikuttamaan matkaamme kohti fossiilivapautta ja toimialan edelläkävijyyttä,” sanoo Martin Lindqvist, SSAB:n toimitusjohtaja.

Leena Craelius on suorittanut rahoitusalan MBA-tutkinnon Helsingin kauppakorkeakoulusta ja BBA-tutkinnon kansainvälisestä liiketoiminnasta Hämeen ammattikorkeakoulusta. Hän aloittaa uudessa tehtävässään välittömästi toimipaikkanaan Tukholma.

Lisätietoja:
Viktoria Karsberg, konserniviestinnän johtaja, [email protected],
puhelin: +46 72 233 5288

Tämä lehdistötiedote on suomenkielinen käännös ruotsiksi ja englanniksi julkaistusta pörssitiedotteesta

Liitteet

Leena Craelius nimitetty SSAB:n talous- ja rahoitusjohtajaksi, CFO

Related articles

Konsernin lehdistötiedotteetSSAB julkisti tänään osavuosikatsauksensa 1.1.-30.6.2026
Toinen neljännes, Sijoittajat
PörssitiedotteetReport for Q2 2026
Osavuosikatsaukset, Toinen neljännes, Sijoittajat
Konsernin lehdistötiedotteetSSAB saa Moody'silta Baa2-tason investment grade -luottoluokituksen
Sijoittajat