Muut lehdistötiedotteet

SSAB kehittää työturvallisuutta tekoälyllä

Digitalisaatio, Tutkimus ja kehitys
05.3.2018 7.00 CET
SSAB on ollut mukana Business Finlandin (ent. Tekes) ja analytiikkatoimija Soforin Tekoäly-hankkeessa. Hankkeessa on yhdistetty SSAB:n työturvallisuustietoja tekoälyyn, jolloin tekoälyä pystytään käyttämään työkyvyn analysointiin ja ennakointiin. Hanke on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

”Tähtäämme maailman turvallisimmaksi teräsyhtiöksi. Tavoittelemme nollatoleranssia kaikissa työtapaturmissa ja työperäisissä sairauksissa. Tähän mennessä olemme jo käyttäneet helpot turvakeinot, kuten kypäräpakon, joten nyt halusimme mennä pidemmälle. Tekoälyn avulla voimme löytää piilevät syyt, jotka aiheuttavat tapaturmia, ympäristö- ja turvallisuusjohtaja Harri Leppänen SSAB:lta kertoo.

SSAB:llä on kaikkiaan noin 15 000 työntekijää noin 50 maassa. Tapaturmataajuuden pienentämisessä väsymättömän tekoälyn rikastama analytiikkaa ja tapaturmiin johtavien tilanteiden ennakointi ovat korvaamaton apu.

”Työturvallisuustiedon ja tekoälyn yhdistämisessä olennaista on se, että ihmiselle käytännössä mahdottomat tehtävät siirtyvät ohjelmistolle. Sovellus jaksaa louhia ja analysoida suuria määriä dataa väsymättömästi ja tunnistaa nopeasti aiemmat, samanlaiset tapaturmat. Se yhdistelee ilmiöitä, sen avulla löydetään tapaturmariskejä ja korrelaatioita, esimerkiksi tapaturma-altteimmat paikat tehtaalla. Myös perusraportointiin saadaan uusia näkökulmia, kuten mihin aikaan vuorokaudesta tai minä viikonpäivänä tapaturma-alttius on suurimmillaan”, Soforin Head of Analytics Kirsti Laurila sanoo.

Laurila korostaa, että siinä missä ihminen pystyy ajan kanssa löytämään datamassasta vaikkapa nosturi- tai trukkitapaturmat, voidaan NLP:tä (Natural Language Processing) käyttäen tehdä vapaan tekstin analyysiä ja löytää tapaturmien yhteisiä tekijöitä.

Ensi vaiheessa hankkeessa on hyödynnetty Suomen ja Puolan toimipaikkojen työturvallisuustietoja. Ympäri maailmaa toimivalla SSAB:lla on kuitenkin käytössään eri työkieliä 24. Tekoäly pystyisi periaatteessa kääntämään ja yhdistämään kaikki kielet analyysissa – näin sisältö on kokonaisuudessaan hyödynnettävissä.

Lisätietoja medialle:
Harri Leppänen, SSAB, ympäristö- ja turvallisuusjohtaja, harri.leppanen @ ssab.com, puh. +358 40 5578 939

Liitteet

SSAB kehittää työturvallisuutta tekoälyllä

Related articles

maalis 19Muut uutiset
Kestävä kehitys
Tutkimus ja kehitys

Mission 0 House, ainutlaatuinen teollisuuden ja tutkimusyhteisön yhteishanke, jonka tavoitteena on poistaa kasvihuonekaasupäästöt valmistusprosesseista, on varmistanut ensimmäisen pitkäaikaisen...

tammi 21Muut uutiset
Digitalisaatio

TWINGHY on osittain EU:n rahoittama hanke teollisuussektorilla. Sen tavoitteena on ottaa käyttöön vetyä polttoaineeksi korvaamaan maakaasua terässektorin lämmitysuuneissa. Projektissa kehitetään...

syys 26Muut lehdistötiedotteet
Raahe
Tutkimus ja kehitys

SSAB:n Raahen tehtaan uusin rakennus on yhdistetty päälaboratorio ja toimistorakennus. Tehtaan laboratoriot ovat näytemäärillä mitattuna yksi Pohjoismaiden suurimmista ja ne toimivat 24/7. Näytteet...