Muut lehdistötiedotteet

Tekesiltä liki 2 miljoonaa euroa terästen tutkimukseen

Tutkimus ja kehitys
29.5.2017 10.30 CEST
SSAB on saanut Tekesiltä lähes kahden miljoonan euron rahoituksen tuote- ja prosessikehitykseen. Rahoituksen avulla kehitetään mm. autoteollisuuden teräksiä sekä arktisiin olosuhteisiin sopivia teräksiä.

Tekes rahoittaa kahta tutkimushanketta. Tuotekehityshankkeessa kehitetään teräksiä autoteollisuuteen ja arktisiin olosuhteisiin. Se sai Tekesin rahoitusta n. 1,26 miljoonaa euroa. Prosessikehitykseen liittyvä hanke sai puolestaan 400 000 euroa. Mukana tutkimushankkeissa ovat SSAB:n Raahen ja Hämeenlinnan tehtaat sekä putkitehtaat.

”Teräkseltä vaaditaan paljon esimerkiksi metsäkoneissa, isoissa kaivinkoneissa ja dumppereissa, jotka ovat käytössä pohjoisen kylmissä olosuhteissa. Sitkeysominaisuuksien pitää olla erittäin hyvät. Sovelluksia voi olla myös offshore- ja meriteollisuudessa”, kertoo SSAB Europen prosessikehityksestä vastaava johtaja Juhani Asunmaa.

”Tuotekehityshankkeen tavoitteena on parantaa tiettyjen lujien terästen käytettävyyttä, kuten sitkeyttä, muovattavuutta ja hitsattavuutta. Projektissa haluamme lisätä teräksen suorituskykyä, mutta ei käytettävyyden kustannuksella. Parannamme nykyisten tuotteiden käytettävyyttä sekä kehitämme täysin uusia teräslaatuja”, jatkaa Asunmaa.

Toinen Tekesin osittain rahoittama projekti keskittyy tuotantoprosessien kehittämiseen. Tavoitteena on mm. pienentää masuuni- ja konvertteriprosesseissa syntyvien läjitettävien pesulietteiden määrää sekä kehittää erikoistuotteiden valmistusprosessia. Tekesin rahoitus mahdollistaa tutkimustyön yhdessä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa.

Lisätietoja medialle:
Juhani Asunmaa, SSAB Europe, Head of Process Development, [email protected],
puh. +358 40 557 8529.

Liitteet

Tekesiltä liki 2 miljoonaa euroa terästen tutkimukseen

Related articles

maalis 19Muut uutiset
Kestävä kehitys
Tutkimus ja kehitys

Mission 0 House, ainutlaatuinen teollisuuden ja tutkimusyhteisön yhteishanke, jonka tavoitteena on poistaa kasvihuonekaasupäästöt valmistusprosesseista, on varmistanut ensimmäisen pitkäaikaisen...

syys 26Muut lehdistötiedotteet
Raahe
Tutkimus ja kehitys

SSAB:n Raahen tehtaan uusin rakennus on yhdistetty päälaboratorio ja toimistorakennus. Tehtaan laboratoriot ovat näytemäärillä mitattuna yksi Pohjoismaiden suurimmista ja ne toimivat 24/7. Näytteet...

elo 30Muut uutiset
GreenCoat
Raahe
COR-TEN
Tutkimus ja kehitys
Ramor

SSAB:n Raahen terästehtaan uusi yhdistetty tutkimuskeskus ja tehtaan konttori valmistui tänä keväänä ja se otetaan käyttöön vaiheittain syksyn aikana. Rakennuksessa on käytetty mahdollisimman paljon...