Muut lehdistötiedotteet

SSAB suunnittelee Virsbon kalliopulttiliiketoimintansa myymistä yhdysvaltalaiselle Jennmarille

07.1.2025 12.00 CET
SSAB on tehnyt aiesopimuksen Virsbon laajentuvien kalliopulttien tuotantoyksikkönsä myynnistä yhdysvaltalaistaustaiselle Jennmarille. Tuleva yrityskauppa koskee yhteensä 66 henkilöä, joille on tarjottu mahdollisuutta jatkaa Jennmarin palveluksessa.



Kalliopulttien valmistus ei ole osa SSAB:n ydinliiketoimintaa, ja Jennmarilla on jo nyt kaivos- ja infrastruktuurituotevalikoima. Siksi Jennmarilla arvioidaan olevan paremmat edellytykset kehittää liiketoimintaa ja kasvua.

”Olen erittäin iloinen siitä, että näin vakiintunut yritys on kiinnostunut kalliopulttituotannostamme ja jatkamaan sen kehittämistä. Yrityksellä on pitkä kokemus kaivosteollisuudesta ja se valmistaa myös itse laajentuvia kalliopultteja Yhdysvalloissa”, sanoo Sara
Valentin Eklöw, joka vastaa Virsbon toiminnasta ja on SSAB:n laajentuvien kalliopulttien myyntijohtaja.

SSAB:n laajentuvat kalliopultit valmistetaan yksinomaan pohjoismaisesta korkealaatuisesta teräksestä SSAB:n Virsbon tehtaalla. Niitä myydään kaivoksille ja tunneleiden rakentamiseen kaikkialla maailmassa. Päämarkkina-alueet ovat Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.

”Tällä hetkellä markkinoita erikoislujista teräksistä valmistetuille kalliopulteille ei ole, ja koska SSAB Special Steels -divisioonan strategiana on keskittyä erikoislujista teräksistä valmistettuihin lisäarvotuotteisiin, tämä osa liiketoiminnasta kannattaa myydä”, sanoo SSAB Special Steels -divisioonan johtaja Per
Elfgren.

Jennmar on 100-vuotias yksityisomistuksessa oleva yhdysvaltalainen yritys, jolla on maailmanlaajuisesti noin 4 000 työntekijää. Yritys valmistaa ja myy tuotteita pääasiassa teollisuudelle, kaivoksille, infrastruktuurisektorille ja maataloudelle.

Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä.


Lisätietoja:
Anna Molin, Press Officer at SSAB, [email protected], +46 76 110 46 76

Liitteet

SSAB suunnittelee Virsbon kalliopulttiliiketoimintansa myymistä yhdysvaltalaiselle Jennmarille

Related articles

maalis 19Muut uutiset

SSAB on avannut uuden teräspalvelukeskuksen Mumbaihin, Intiaan. Keskus keskittyy Hardox®-kulutuslevystä ja Strenx®-lujuusteräksestä valmistettujen osien, kokoonpanosarjojen ja edistyneiden...

maalis 17Konsernin lehdistötiedotteet
Sijoittajat

SSAB on tänään julkaissut vuosikertomuksensa vuodelta 2025.

maalis 17Pörssitiedotteet
Vuosikertomukset
Sijoittajat

SSAB has today published its Annual Report 2025.