Konsernin lehdistötiedotteet

Tony Harris nimitetty SSAB Europe -divisioonan uudeksi johtajaksi

Johtoryhmä, Organisaatio, SSAB Europe
17.12.2024 7.30 CET
Tony Harris on nimitetty SSAB Europe -divisioonan uudeksi johtajaksi 1.2.2025 alkaen. Hän siirtyy tähän tehtävään nykyisestä SSAB Europen myynnin ja liiketoiminnan kehityksen johtajan tehtävästään.


Tony Harris

Tony Harrisilla on vahva kaupallinen tausta sekä pienistä ja keskisuurista yrityksistä että monikansallisista yrityksistä. Hänen asiantuntemuksensa ulottuu myynnin ja liiketoiminnan kehittämisen lisäksi myös operatiiviseen ja liiketoiminnan yleiseen johtamiseen.


"Tonylla on ollut ratkaiseva rooli SSAB Europen kehityksen edistämisessä ja hän on osoittanut ymmärtävänsä syvällisesti yhtiömme toimintaa ja kulttuuria", sanoo SSAB:n toimitusjohtaja Johnny Sjöström. "Hänen laaja markkinatuntemuksensa ja sitoutumisensa kansainvälisiin asiakkaisiin on elintärkeää, kun jatkamme matkaamme kohti fossiilivapaata teräksentuotantoa."

Tony Harris aloitti SSAB:llä vuonna 2014 Rautaruukin fuusion myötä ja on toiminut SSAB Europen johtoryhmän avainhenkilönä. Uuden tehtävän myötä hän siirtyy SSAB:n johtoryhmän jäseneksi. Harris seuraa uudessa tehtävässään Olavi Huhtalaa, joka on aiemmin ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle.


Lisätietoja:
Viktoria Karsberg, Head of Corporate Identity and Group Communications,
[email protected], puh: +46 72 233 5288
Gunilla Hjalmarson, Head of External Relations at SSAB, puh: +46 76 117 9185,
[email protected]

Tämä lehdistötiedote on suomenkielinen käännös ruotsiksi ja englanniksi julkaistusta pörssitiedotteesta.

Liitteet

Tony Harris nimitetty SSAB Europe -divisioonan uudeksi johtajaksi

Related articles

PörssitiedotteetTony Harris appointed new head of SSAB Europe
Organisaatio, Johtoryhmä, SSAB Europe
Konsernin lehdistötiedotteetSSAB Europe -divisioonan johtaja Olavi Huhtala jää eläkkeelle ensi vuonna
Johtoryhmä, Organisaatio, SSAB Europe
PörssitiedotteetOlavi Huhtala, head of SSAB Europe, to retire next year
Organisaatio, Johtoryhmä, SSAB Europe