Konsernin lehdistötiedotteet

SSAB saa rahoitusta EU:lta ja Ruotsin talous- ja aluekasvuvirastolta

Sijoittajat
05.12.2024 8.55 CET
SSAB:lle myönnetään 1,45 miljardia Ruotsin kruunua EU:n Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston viitekehyksessä. Rahaston yksi käyttökohde Ruotsissa on Norrbottenin alueen terästeollisuuden siirtymä. Rahoituksella halutaan edistää SSAB:n Luulajassa sijaitsevan terästehtaan siirtymistä fossiilivapaaseen teräksentuotantoon, mikä vähentää merkittävästi Ruotsin hiilidioksidipäästöjä.



”EU:n ja Ruotsin talous- ja aluekasvuviraston (Tillväxtverket) rahoitus mahdollistavat sen, että voimme jatkaa nopeaa siirtymistä fossiilivapaaseen teräksentuotantoon. Se on myös selkeä signaali sekä EU:lta että Ruotsilta muutoksemme merkittävyydestä. Se vahvistaa paitsi omaa kilpailukykyämme myös koko Ruotsin kilpailukykyä ja tarkoittaa, että pystymme jatkossakin toimittamaan asiakkaillemme heidän haluamaansa terästä”, SSAB:n toimitusjohtaja Johnny Sjöström sanoo.

SSAB luopuu nykyisestä hiili- ja masuunipohjaisesta tuotantojärjestelmästään Luulajassa integroidun sähköä hyödyntävän terästehtaan hyväksi muun muassa käyttämällä sähköistä valokaariuunia. Tämä vähentää Ruotsin hiilidioksidipäästöjä 7 % Oxelösundin tehtaan aiemmin päätetyn investoinnin 3 % vähennyksen lisäksi. Luulajan uuden terästehtaan on suunniteltu käynnistyvän vuoden 2028 loppuun mennessä ja saavuttavan täyden kapasiteetin vuonna 2029. Oxelösundin muutostyön odotetaan valmistuvan vuoden 2026 loppuun mennessä. Rahoitus tapahtuu suurelta osin SSAB:n omasta kassavirrasta.

Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto on EU-rahasto, joka keskittyy erittäin hiilidioksidipäästöisiin teollisuudenaloihin ja alueisiin. Rahaston tavoitteena on vähentää päästöjä ja vastata siirtymän tuomiin haasteisiin. Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston Ruotsin kansallisessa ohjelmassa teräs-, metalli- ja sementtiteollisuus tunnistettiin ensisijaisiksi sektoreiksi. Norrbottenin terästeollisuus nimettiin yhdeksi kolmesta rahoitettavasta kohteesta.

EU:n komissio ilmoitti 21.10.2024 hyväksyneensä Ruotsin mahdollisuuden tukea SSAB:tä oikeudenmukaisen siirtymän rahaston kautta. Rahastoa Ruotsissa hallinnoiva Tillväxtverket ilmoitti 4.12.2024, että SSAB:lle myönnetään 1,45 miljardia kruunua EU-rahoitusta ja kansallista yhteisrahoitusta.

”Norrbottenille ja Ruotsille on tärkeää, että terästeollisuus nopeuttaa nyt ilmastomuutostaan kilpailukykynsä säilyttäen. Se on tärkeää myös Ruotsin ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi”, sanoo Elisabeth
Backteman, Ruotsin talous- ja aluekasvuviraston pääjohtaja.

SSAB:lle on aiemmin myönnetty samasta rahastosta lähes 38,6 miljoonaa Ruotsin kruunua SSAB Academy -koulutuskonseptille, joka on Luulajassa toimiva työntekijöiden osaamisen kehittämisen pilottiohjelma.

Lue lisää SSAB:n vihreästä siirtymästä Luulajassa:

https://www.ssab.com/fi-fi/uutiset/2024/04/ssab-jatkaa-vihre-siirtymns-investoinnilla-fossiilivapaaseen-minimilltuotantolaitokseen-luulajaan

Lue lisää Oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta: https://tillvaxtverket.se/tillvaxtverket/omtillvaxtverket/eufonder/fondenforenrattvisomstallning

Lisätietoja:
Gunilla Hjalmarson, Head of External Communication and Press, [email protected]
puh: +46 76 117 91 85
Anna Molin, Press Officer, [email protected], puh: +46 76 110 46 76 

Liitteet

SSAB saa rahoitusta EU:lta ja Ruotsin talous- ja aluekasvuvirastolta

Related articles

huhti 28Konsernin lehdistötiedotteet
Yhtiökokous
Sijoittajat

SSAB:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään 28.4.2026 Tukholmassa. Yhtiökokous päätti jakaa osinkoa 2,00 Ruotsin kruunua osakkeelta vuodelta 2025.

huhti 28Pörssitiedotteet
Yhtiökokous
Sijoittajat

SSAB’s annual general meeting (AGM) was held today, April 28, 2026, in Stockholm. The shareholders were also able to exercise their voting rights by postal voting. The AGM resolved on a dividend of...

huhti 28Konsernin lehdistötiedotteet
Ensimmäinen neljännes
Sijoittajat

SSAB julkisti tänään osavuosikatsauksensa 1.1.-31.3.2026. Raportti on saatavilla englanniksi ja ruotsiksi yhtiön verkkosivuilla. SSAB järjestää analyytikko- ja mediatilaisuuden klo 10.00 CEST (11.00...