Konsernin lehdistötiedotteet

Johnny Sjöström on SSAB:n uusi toimitusjohtaja

Johtoryhmä, Organisaatio
29.8.2024 8.03 CEST
Johnny Sjöström on valittu SSAB:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän toimii tällä hetkellä SSAB Special Steels -divisioonan johtajana. Johnny Sjöström aloittaa uudessa tehtävässään 28. lokakuuta 2024. Nykyinen toimitusjohtaja Martin Lindqvist ilmoitti aiemmin tänä vuonna jättävänsä toimitusjohtajan tehtävät jatkaakseen hallitusammattilaisena.

Johnny Sjöströmillä on pitkä kokemus teollisuudesta ja kansainvälisistä tehtävistä. Vuodesta 2019 hän on toiminut SSAB Special Steels -divisioonan johtajana. Tässä tehtävässä hän on työskennellyt yhtiön erikoisteräsliiketoiminnan kehittämisen ja kasvattamisen parissa sekä vastannut SSAB:n Oxelösundin terästehtaan meneillään olevasta vihreästä siirtymävaiheesta. Sjöström on aiemmin toiminut Uddeholmin toimitusjohtajana ja lisäksi useissa johtotehtävissä Outokumpu Stainless Oy:ssä.

”SSAB:n hallitus ja minä olemme erittäin onnellisia siitä, että Johnny Sjöström ottaa vastaan SSAB:n toimitusjohtajan tehtävän. Hänellä on vankka tekninen tietämys ja laaja kokemus toimialalta Pohjoismaissa ja kansainvälisesti. Tällä taustalla ja kokemuksella hän on oikea henkilö johtamaan SSAB:tä jatkossa. Haluan myös käyttää tilaisuutta hyväkseni kiittääkseni Martinia hänen monista saavutuksistaan SSAB:llä ja siitä, että hän on kehittänyt SSAB:stä sen hienon ja vahvan yrityksen, joka se on nykyään”, sanoo SSAB:n hallituksen puheenjohtaja LennartEvrell.

”Tämä on suuri kunnia, ja olen ylpeä yhtiön hallituksen minulle osoittamasta luottamuksesta johtaa SSAB:tä sen seuraavassa vaiheessa. Käytän nyt paljon aikaa kuunnellen ja matkustaen eri puolilla organisaatiota tutustuakseni yrityksen kaikkiin osiin ennen kuin aloitan uudessa tehtävässäni 28. lokakuuta. Viime vuosina olen työskennellyt läheisesti Martin Lindqvistin kanssa ja odotan innolla, että yhdessä kaikkien asiantuntevien työntekijöiden kanssa jatkamme yrityksen päättämän pitkän aikavälin strategian toteuttamista,” sanoo JohnnySjöström.

Johnny Sjöström on materiaalitieteen dosentti Karlstadin yliopistosta ja lisäksi hänellä on Executive MBA-tutkinto Tukholman kauppakorkeakoulusta. Hän aloittaa tehtävässään 28.10.2024 ja jatkaa siihen saakka SSAB Special Steels -divisioonan johtajana samalla valmistautuen uuteen tehtäväänsä.

Martin Lindqvist jatkaa SSAB:n toimitusjohtajana 27.10.2024 saakka.

Lisätietoja:
Viktoria Karsberg, Head of Corporate Identity and Group Communications, [email protected], puh: +46 72 233 5288
Gunillla Hjalmarson, Head of External Communications, gunilla.hjalmarson @ ssab.com,
puh: +46 76 117 9185

Tämä lehdistötiedote on suomenkielinen käännös ruotsiksi ja englanniksi julkaistusta pörssitiedotteesta.

Liitteet

Johnny Sjöström on SSAB:n uusi toimitusjohtaja

Related articles

tammi 22Konsernin lehdistötiedotteet
Johtoryhmä
Organisaatio

Helena Norrman on nimitetty SSAB:n viestintäjohtajaksi, Executive Vice President and Head of Group Communications. Rooli on uusi yhtiön johtoryhmässä. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 16....

tammi 22Pörssitiedotteet
Organisaatio
Johtoryhmä

SSAB has appointed Helena Norrman as EVP & Head of Group Communications, a newly-created role in the company’s Group Executive Committee. Helena will take up the position by April 16 and will be...

joulu 17Pörssitiedotteet
Organisaatio
Johtoryhmä
SSAB Europe

Tony Harris has been appointed new head of SSAB Europe effective February 1, 2025. He transitions into this role from his current position as Head of Sales and Business Development at SSAB Europe.