Muut uutiset

SSAB auttaa paikallisesti covid-19-kriisin aikana

13.5.2020 10.01 CEST
Meidän on huolehdittava toisistamme vaikeina aikoina. SSAB:llä on käynnissä useita aloitteita, joiden tavoitteena on auttaa eri tavoin koronaviruksen aiheuttaman kriisin aikana.
SSAB makes local contributions in the current Covid-19 crisis


SSAB lahjoittaa Raahessa ja Hämeenlinnassa kannettavia tietokoneita koululaisille

Koulut on suljettu Suomessa koronaviruksen leviämisen estämiseksi, mikä on lisännyt tarvetta tietokoneille monissa perheissä. SSAB:n Raahen ja Hämeenlinnan toimipaikat ovat osallistuneet hyväntekeväisyyskampanjaan, joka pyrkii takaamaan yhtäläiset mahdollisuudet oppilaille etäopiskelussa lahjoittamalla kuutisenkymmentä kannettavaa tietokonetta, joita ei enää käytetä. Hanketta koordinoi Opetushallitus.

SSAB lahjoittaa kasvomaskeja paikalliselle terveydenhuollolle Luulajassa ja Borlängessä

SSAB:n Luulajan toimipiste Norrbottenin läänissä ja Borlängen toimipiste Taalainmaan läänissä ovat lahjoittaneet kasvomaskeja paikalliselle terveydenhuollolle. Borlängessä on lahjoitettu myös muuta materiaalia, kuten piirtoheitinkalvoa, josta valmistetaan visiirejä terveydenhuollon henkilöstölle.

SSAB Hämeenlinna lahjoittaa Hope ry:lle

Lapset, jotka saavat päivän pääateriansa koulussa, ovat nyt koulujen sulkeuduttua erityisen haavoittuvassa asemassa. SSAB Hämeenlinna teki lahjoituksen Hope ry:lle, joka on vähävaraisia perheitä ja lapsia auttava yhdistys, minkä turvin tarvitseville Hämeenlinnan seudulla annetaan lahjakortteja ruokaa varten.

SSAB Americas priorisoi koronataistossa tarvittavia tuotteita

SSAB Americas priorisoi huhtikuun puolestavälistä lähtien sellaisen teräksen tuotantoa, jota käytetään kunnallisissa, osin valtiollisissa tai liittovaltion apuohjelmissa tai -hankkeissa.

Osaamisen jakamista ja käsidesiä lahjoituksena SSAB Borlängellä

SSAB Borlängen hankintaosasto on auttanut koordinoimalla suojavarusteiden hankkimista sairaaloille. Myös käsidesiä on koottu niiltä tuottajilta, joilla sitä on ollut saatavilla, ja lahjoitettu työpaikoille, joissa on paljon lähikontaktia. Käsidesistä on ollut maanlaajuisesti pulaa Ruotsissa.

SSAB Oxelösund valmistaa käsidesiä ja lahjoittaa suojavarusteita

SSAB on lahjoittanut oman varastonsa hengityssuojaimia ja suojakäsineitä terveydenhuollolle (varmistettuaan, että niitä riittää omiin tarpeisiin).


SSAB makes local contributions in the current Covid-19 crisis
SSAB:n Jonas Lindsten luovuttaa suojavarusteet Sörmlandin läänin edustajalle Helena Taubermanille.

Käsidesiä on tuotettu myös omaan käyttöön, sillä siitä on ollut puutetta. Tavoitteena on lahjoittaa käsidesiä paikalliselle terveydenhuollolle.

Vierailijoille prototyyppejä valmistava 3D-tulostin on valjastettu uuteen käyttöön: sillä valmistetaan kasvovisiirejä, jotka lahjoitetaan Oxelösundin kunnan terveydenhuoltoon.

SSAB Puola tukee paikallisia karanteenikeskuksia yhteistyökumppaneiden kanssa

SSAB on antanut taloudellista ja organisatorista tukea paikallisille karanteenikeskuksille Puolassa yhdessä muiden yritysten kanssa, jotka ovat skandinaavis-puolalaisen kauppakamarin jäseniä.

Liitteet

Kategoria ja tunnisteet

Related articles

touko 9Muut lehdistötiedotteet
Swedish Steel Prize

Saksalainen Volkswagen Group on voittanut kansainvälisen Swedish Steel Prize 2025 -palkinnon. Palkinto myönnettiin yhtiön uraauurtavalle SIBORA®-valmistusmenetelmälle, joka avaa uusia mahdollisuuksia...

huhti 29Konsernin lehdistötiedotteet
Yhtiökokous
Sijoittajat

SSAB:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään 29.4.2025 Tukholmassa. Yhtiökokous päätti jakaa osinkoa 2,60 Ruotsin kruunua osakkeelta vuodelta 2024.

huhti 29Pörssitiedotteet
Yhtiökokous
Sijoittajat

SSAB’s annual general meeting (AGM) was held today, April 29, 2025, in Stockholm. The shareholders were also able to exercise their voting rights by postal voting. The AGM resolved on a dividend of...