Raahen uutisia

SSAB:n raaka-ainekuljetusten hiilidioksidipäästöt vähenevät

15.10.2018 15.15 CEST

Kuva/Olli Tuominen, ESL Shipping

 

Nesteytetyn maakaasun eli LNG:n voimin kulkeva M/S Haaga saapui viime viikolla ensimmäistä kertaa Raahen satamaan. Alus kuuluu uuteen laivaketjuun, joka edeltäjäänsä verrattuna lähes puolittaa raaka-ainekuljetuksista aiheutuvat hiilidioksidipäästöt Luulajan, Oxelösundin ja Raahen satamien välillä.

Laivaketjun uudistus on osa EU:n tukemaa BothniaBulk –projektia, jossa olemme mukana. Projektin tavoitteena on kehittää energiaa säästävää ja vähäpäästöistä laivausketjua Pohjanlahdelle. Osana projektia Raahen Satama Oy on laajentanut syväsatama-allasta ruoppaamalla, mikä parantaa alusliikenteen turvallisuutta Raahen satamassa. Lisäksi satamaan on rakennettu LNG-bunkrauspaikka laivan tankkaamista varten.

M/S Haagan omistaa ESL Shipping. Alus on 160 metriä pitkä ja 26 metriä leveä jäävahvistettu laiva, jonka kulkusyväys on 10 metriä. Aluksen lastikapasiteetti on noin 25 600 tonnia. Haagan sisaralus Viikki on parhaillaan matkalla Koillisväylää Itämerelle, jonne aluksen arvioidaan saapuvan lokakuun loppupuolella.

 

Liitteet

Related articles

huhti 28Konsernin lehdistötiedotteet
Yhtiökokous
Sijoittajat

SSAB:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään 28.4.2026 Tukholmassa. Yhtiökokous päätti jakaa osinkoa 2,00 Ruotsin kruunua osakkeelta vuodelta 2025.

huhti 28Pörssitiedotteet
Yhtiökokous
Sijoittajat

SSAB’s annual general meeting (AGM) was held today, April 28, 2026, in Stockholm. The shareholders were also able to exercise their voting rights by postal voting. The AGM resolved on a dividend of...

huhti 28Konsernin lehdistötiedotteet
Ensimmäinen neljännes
Sijoittajat

SSAB julkisti tänään osavuosikatsauksensa 1.1.-31.3.2026. Raportti on saatavilla englanniksi ja ruotsiksi yhtiön verkkosivuilla. SSAB järjestää analyytikko- ja mediatilaisuuden klo 10.00 CEST (11.00...