Konsernin lehdistötiedotteet

Yhdysvaltain terästuotteille asettamat tuontitullit vaikuttavat kahdella eri tavalla SSAB:hen

Sijoittajat
09.3.2018 8.00 CET
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut, että Yhdysvaltoihin tuotavalle teräkselle tullaan asettamaan 25 %:n tuontitulli. SSAB:n toimitusjohtaja Martin Lindqvist kommentoi Yhdysvaltojen terästullien asettamista:

”SSAB Americas -divisioonamme vuosikapasiteetti on 2,4 miljoonaa tonnia terästä tuotantolaitoksillamme Iowassa ja Alabamassa. Näitä tuotantovolyymeja tullit eivät koske.

Paikallisen tuotannon lisäksi SSAB kuitenkin tuo Ruotsista ja Suomesta Yhdysvaltoihin tiettyjä erikoisterästuotteita, täydentämään tarjontaa. Vuonna 2017 tämän tuonnin suuruus oli noin 250 000 tonnia. Tulemme keskustelemaan ja analysoimaan tilanteen asiakkaidemme kanssa löytääksemme parhaan tavan toimia jatkossa julkistetut terästullit huomioon ottaen.

Pohjoismainen tuontimme Yhdysvaltoihin on reilua ja olemassa olevien kansainvälisen kaupankäynnin sääntöjen mukaista. Tästä syystä tulemme keskustelemaan Yhdysvaltain hallinnon edustajien kanssa ja edistämään poikkeuksia tulleihin Ruotsin ja Suomen osalta, maidemme historiallisesti hyvien kauppasuhteiden säilyttämiseksi.

Jos poikkeuksia ei myönnetä, jatkamme amerikkalaisen liiketoimintamme kaikkien osa-alueiden – hinnoittelusta ja investoinneista logistiikkaan ja tuotantoon – arviointia varmistaaksemme liiketoimintamme säilymisen kannattavana ja parhaiten asemoituna tulevaisuuden kasvua silmälläpitäen.”

Lisätietoja: Atte Kaksonen, SSAB Corporate communications, atte.kaksonen @ ssab.com, phone +358 50 3143 634

Tämä lehdistötiedote on suomenkielinen käännös ruotsiksi ja englanniksi julkaistusta pörssitiedotteesta.

Liitteet

Yhdysvaltain terästuotteille asettamat tuontitullit vaikuttavat kahdella eri tavalla SSAB:hen

Related articles

tammi 28Konsernin lehdistötiedotteet
Neljäs neljännes
Tilinpäätös
Sijoittajat

SSAB julkisti tänään tilinpäätöstiedotteensa vuodelta 2025. Raportti on saatavilla englanniksi ja ruotsiksi yhtiön verkkosivuilla. SSAB järjestää tulosjulkistuksesta analyytikko- ja mediatilaisuuden...

tammi 28Pörssitiedotteet
Neljäs neljännes
Sijoittajat
Tilinpäätös

The fourth quarter · Revenue was SEK 22,106 (23,615) million · Operating result was SEK 756 (487) million · Earnings per share were SEK 0.44 (0.48) · Net cash was SEK 11.6 (17.8) billion ·...

tammi 14Konsernin lehdistötiedotteet
Neljäs neljännes
Sijoittajat

SSAB järjestää analyytikko- ja mediatilaisuuden klo 9.30 CET (10.30 Suomen aikaa) vuoden 2025 tilinpäätöstiedotteensa julkaisupäivänä keskiviikkona 28. tammikuuta 2026. Raportti julkaistaan noin klo...