Pörssitiedotteet

SSAB ja Aspon ESL Shipping sopivat raaka-ainekuljetuksista CO2-päästöjen vähentämiseksi

26.11.2015 10.30 CET
SSAB ja Aspo-konsernin ESL Shipping ovat allekirjoittaneet monivuotisen merirahtisopimuksen SSAB:n raaka-ainekuljetuksista Itämeren ja Pohjanmeren alueelta. Sopimuksen tavoitteena on turvata vakaat raaka-ainetoimitukset, mahdollistaa molemminpuoliset pitkän aikavälin tehokkuushyödyt sekä vähentää logistiikan kokonaiskustannuksia. Tämä tekee raaka-ainetoimituksista myös entistä vastuullisempia ja ympäristöystävällisempiä. Arvioidut vuosittaiset kuljetusmäärät ovat 6-7 miljoonaa tonnia.

Uusi sopimus merkitsee yli 50 prosentin vähennystä CO2- päästöissä kuljetettua rahtitonnia kohden nykyisin käytössä oleviin laivoihin verrattuna. Ympäristöhyötyjen lisäksi uuden teknologian tuomat kustannussäästöt mahdollistavat myös paremman kannattavuuden.

“Olemme erittäin tyytyväisiä voidessamme jatkaa pitkäaikaista merikuljetusyhteistyötä SSAB:n kanssa. Yhdessä teemme kuljetuksista vastuullisempia ja ympäristöystävällisempiä ”, sanoo Aspo-konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen.

SSAB tarvitsee volyymien joustavuutta keskeisten raaka-aineidensa osalta johtuen masuunien toimintaan liittyvistä kulutusvaihteluista. SSAB:n visio vahvemmasta, kevyemmästä ja kestävämmästä maailmasta kannustaa etsimään ratkaisuja, jotka vähentävät ympäristövaikutuksia, ja tässä merikuljetukset ovat keskeisessä roolissa. Tällä hetkellä raaka-aineita kuljetetaan aluksilla, joiden polttoaineena käytetään vähärikkistä meripolttoainetta.

“Uusi sopimus on selkeä osoitus SSAB:n kestävän kehityksen strategiasta käytännön tasolla. Sopimus ESL Shippingin kanssa takaa koksihiilen, rautamalmin ja injektiohiilen toimitukset SSAB:n koksaamoille ja masuuneille Raahessa, Luulajassa ja Oxelösundissa”, sanoo SSAB:n hankinnoista vastaava johtaja Per Bondemark.

Tähän sopimukseen liittyvät kustannussäästöt kuuluvat SSAB:n synergiaohjelmaan, joka julkistettiin 2014 suomalaisen Rautaruukin kanssa kerrotun yhdistymisen myötä. ESL Shippingin hankkii sopimuksen myötä kaksi uutta energiatehokasta polttoaineenaan nesteytettyä maakaasua (LNG) käyttävää alusta. Molemmat uudet alukset toimitetaan vuonna 2018.

Lisätietoja:
Marie Elfstrand, Director Media Relations and PR, [email protected], tel +46 8 454 57 34

Liitteet

SSAB ja Aspon ESL Shipping sopivat raaka-ainekuljetuksista CO2-päästöjen vähentämiseksi

Related articles

huhti 29Konsernin lehdistötiedotteet
Yhtiökokous
Sijoittajat

SSAB:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään 29.4.2025 Tukholmassa. Yhtiökokous päätti jakaa osinkoa 2,60 Ruotsin kruunua osakkeelta vuodelta 2024.

huhti 29Pörssitiedotteet
Yhtiökokous
Sijoittajat

SSAB’s annual general meeting (AGM) was held today, April 29, 2025, in Stockholm. The shareholders were also able to exercise their voting rights by postal voting. The AGM resolved on a dividend of...

huhti 29Konsernin lehdistötiedotteet
Ensimmäinen neljännes
Sijoittajat

SSAB julkisti tänään osavuosikatsauksensa 1.1.-31.3.2025. Raportti on saatavilla englanniksi ja ruotsiksi yhtiön verkkosivuilla. SSAB järjestää analyytikko- ja mediatilaisuuden klo 9.30 CEST (10.30...