Artikkelit

Run for your life – kannanotto ilmaston puolesta

Kestävä kehitys
27.11.2015 8.41 CET

Run for your life (”Juokse henkesi edestä”) -tapahtumaa voidaan kutsua maaliman suurimmaksi ilmastoesitykseksi: se on vuorokauden ympäri kestävä, tuhannen osallistujan viestijuoksu Ruotsin Kiirunasta Ranskan Pariisiin. Matkan pituus on 4 500 kilometriä ja maaliviiva häämöttää Pariisissa 29.11.2015. Tapahtuma antaa ilmastokysymyksille kasvot ja tarinan, tai pikemminkin tuhannet kasvot ja tuhat tarinaa. Run for your life -juoksuun osallistuvat ovat yksityishenkilöitä, jotka kertovat samalla, miksi ilmastokysymykset ovat heille henkilökohtaisesti tärkeitä.

SSAB:n QT Centerissä Oxelösundissä työskentelevä Anders Carlestam juoksi noin viiden kilometrin taipaleen Södermanlandin läpi.
Miksi halusit juosta ilmaston puolesta?
- Haluan olla osa ratkaisua, enkä vain katsella, kun ongelma kasvaa ja kasvaa. Haluan, että lapsillani on sama usko tulevaisuuteen kuin minulla oli nuorena.

Muut SSAB:n juoksijat ovat Anna Philipsson, Camilla Ruohonen-Sundberg, Sofia Johansson ja Diana Orrling.
Miksi lähditte mukaan viestijuoksuun?
- Juoksemme lastemme tulevaisuuden puolesta. Emme halua joutua käyttämään sovellusta tai vastaavaa tarkistaaksemme, onko ulkoilman laatu tarpeeksi hyvä, jotta lapsemme voivat leikkiä ulkona, vai täytyykö meidän pitää heidät sisällä. Ulkoilemme mielellämme upeassa luonnossa ja haluamme, että myös tulevat sukupolvet voivat nauttia samasta elämänlaadusta kuin me itse.

Liitteet

Kategoria ja tunnisteet

Related articles

syys 23Muut lehdistötiedotteet
Kestävä kehitys
SSAB Americas

HYBRIT[®]-teknologian avulla vetypelkistetystä raudasta valmistettu SSAB Zero™ -teräs on maailman ensimmäinen lähes nolla-CO₂e-teräs, joka täyttää kansainvälisen energiaviraston (IEA) ja First Movers...

syys 17Muut lehdistötiedotteet
Kestävä kehitys
Luulaja

SSAB:n uuden terästehtaan rakentaminen Ruotsin Luulajaan käynnistyi tänään Ruotsin energia- ja elinkeinoministeri Ebba Buschin ja SSAB:n toimitusjohtaja Johnny Sjöströmin symbolisten ensimmäisten...

syys 3Muut uutiset
Ympäristö
Kestävä kehitys
Ruukki Construction

Ruukki Construction, osa SSAB:tä ja johtava vastuullisten, teräspohjaisten rakennustuotteiden toimittaja, asettaa uudet ilmastotavoitteet, jotka ulottuvat oman toiminnan lisäksi koko arvoketjuun....