Pörssitiedotteet

SSAB:n vuosikertomus 2014 julkaistu – taloudellisia tavoitteita päivitetty

2014, Vuosikertomukset
16.3.2015 10.00 CET
SSAB julkaisee tänään verkkosivuillaan vuoden 2014 vuosikertomuksensa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Tänään julkaistaan myös SSAB:n kestävän kehityksen raportti vuodelta 2014. Kestävän kehityksen raportti julkaistaan englanniksi. Vuosikertomuksessa esitellään SSAB:n päivitetyt taloudelliset tavoitteet. Aiempi sijoitetun pääoman tuottotavoite korvataan nyt tavoitteella saavuttaa toimialan paras kannattavuus käyttökate-prosentilla (EBITDA-%) mitattuna. Taseeseen liittyvät tavoitteet rajoitetaan yhteen eli velkaantumisasteeseen. Osingonjakotavoite säilyy ennallaan.

Toimialan paras kannattavuus
SSAB:n pääomasijoittajapäivässä lokakuussa 2014 esiteltiin SSAB:n yleinen tavoite saavuttaa uudelleen asema yhtenä maailman kannattavimmista teräsyhtiöistä. Historiallisesti SSAB on ollut vertailuryhmänsä kilpailijoita kannattavampi. SSAB on pitkälle erikoistunut teräsyhtiö ja yhtiöllä on hyvät edellytykset vahvistaa kannattavuuttaan Rautaruukin kanssa yhdistymisestä syntyvillä synergiaeduilla, jatkamalla kannattavan terästuotannon kehittämistä Yhdysvalloissa sekä kasvattamalla erikoislujien terästen liiketoimintaa ja lisäarvopalveluja. SSAB:n tavoitteena on saavuttaa toimialan paras kannattavuus käyttökate-prosentilla (EBITDA-marginaalilla) mitattuna.

Osingonjako ja pääomarakenne
Tavoitteena on edelleen jakaa noin 50 % tuloksesta verojen jälkeen osinkoina, ottaen huomioon suhdannevaihtelut sekä nettovelkaantumisaste. SSAB säilyttää myös pääomarakennetta koskevan tavoitteensa. Tavoitteena on noin 30 %:n nettovelkaantumisaste pitkällä aikavälillä. SSAB pyrkii jatkuvasti alentamaan nykyistä velkaantumisastettaan ja sitä kautta vahvistamaan tasettaan.

Vuoden 2014 vuosikertomuksen ja kestävän kehityksen raportin jakelu
SSABn vuosikertomus ja kestävän kehityksen raportti 2014 ovat ladattavissa konsernin internet-sivuilla www.ssab.com 16.3.2015 lähtien.   

Painettu vuosikertomus toimitetaan pyynnöstä. Tilauksia voi tehdä yhtiön kotisivuilta alla olevasta linkistä, sähköpostitse osoitteesta [email protected] tai puhelimitse +46 8 45 45 700. Vuosikertomusta ei toimiteta automaattisesti osakkeenomistajille.

Tilaa vuosikertomus.

Lisätietoa:

Andreas Koch, Sijoittajasuhdejohtaja,
[email protected], puh. +46 8 45 45 729
Liisa-Maija Seppänen, Sijoittajasuhdepäällikkö,
[email protected], puh. +358 20 593 9232

SSAB julkistaa nämä tiedot Suomen arvopaperimarkkinalain ja Ruotsin arvopaperimarkkinalain vaatimusten mukaisesti. Tiedot on jätetty julkaistavaksi klo 10.00 (CET) 16.3.2015.

Liitteet

Related articles

maalis 20Pörssitiedotteet
Vuosikertomukset
Sijoittajat

SSAB has today published its Annual Report 2024.

maalis 18Pörssitiedotteet
Vuosikertomukset

SSAB has today March 18, 2024 published its Annual Report and the Corporate Governance Report 2023.

touko 13Muut uutiset
Vuosikertomukset
Kestävä kehitys

Suomalainen ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry palkitsi SSAB:n vuosikertomuksen kunniamaininnalla vastuullisuuden ja kestävän kehityksen tietojen esittämisestä vuoden 2015 vuosikertomuksessa.