Pörssitiedotteet

SSAB:n 11.9.2014 pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

11.9.2014 11.00 CEST
SSAB:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin tänään 11. syyskuuta Tukholmassa.

Hallitus

Päätettiin, että yhtiön hallitus koostuu yhdeksästä (9) jäsenestä. Uusiksi hallituksen jäseniksi päätettiin valita Petra Einarsson, Kim Gran ja Matti Lievonen. Anders G. Carlberg, Matti Sundberg ja Pär Östberg olivat aiemmin ilmoittaneet jättäytyvänsä pois hallituksesta ylimääräisen yhtiökokouksen yhteydessä.

Päätöksen astuttua voimaan, tulee hallitus seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka koostumaan seuraavista jäsenistä: Petra Einarsson, Kim Gran, Jan Johansson, Matti Lievonen, Martin Lindqvist, Annika Lundius, Sverker Martin-Löf, John Tulloch ja Lars Westerberg.

Palkkiot

Päätettiin, että hallituksen jäsenten vuositason palkkiot ovat seuraavat: puheenjohtaja yhteensä 1 650 000 SEK, sekä muut jäsenet, jotka eivät ole konsernin palveluksessa, yhteensä 550 000 SEK. Palkkiot ovat voimassa seuraavaa varsinaista yhtiökokousta edeltävät kuusi (6) kuukautta. Siihen saakka hallituksen vuosipalkkiot maksetaan vuoden 2014 varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti, eli vuositasolla 1 425 000 SEK hallituksen puheenjohtajalle ja 475 000 SEK jokaiselle sellaiselle hallituksen jäsenelle, joka ei ole konsernin palveluksessa. Hallituksen jäsenten vuositason korvaus tehdystä valiokuntatyöstä maksetaan vuoden 2014 varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti, eli 100.000 SEK jokaiselle jäsenille, lukuun ottamatta tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaa, jonka korvaus on 125 000 SEK.

SSAB julkistaa nämä tiedot Suomen arvopaperimarkkinalain ja Ruotsin arvopaperimarkkinalain vaatimusten mukaisesti. Tiedot on jätetty julkaistavaksi klo 11.00 (CET) 11.9.2014.

Liitteet

Related articles

tammi 14Konsernin lehdistötiedotteet
Neljäs neljännes
Sijoittajat

SSAB järjestää analyytikko- ja mediatilaisuuden klo 9.30 CET (10.30 Suomen aikaa) vuoden 2025 tilinpäätöstiedotteensa julkaisupäivänä keskiviikkona 28. tammikuuta 2026. Raportti julkaistaan noin klo...

tammi 14Pörssitiedotteet
Osavuosikatsaukset
Neljäs neljännes
Sijoittajat

SSAB invites you to a presentation of the Year-end report of 2025 at 9.30am CET on Wednesday, January 28, 2026. The report will be published at approximately 7.30am CET on the same date.

tammi 14Muut lehdistötiedotteet
Rekrytointi
Hämeenlinna
Työpaikat
Raahe

SSAB hakee kesätyöntekijöitä erilaisiin tehtäviin. Raahen terästehtaalle palkataan noin 540 kesätyöntekijää, Hämeenlinnaan noin 160, ja lisäksi paikkoja on tarjolla myös pienemmillä toimipaikoilla...