Konsernin lehdistötiedotteet

Ruukki Construction myy Building Systems -liiketoimintansa

Ruukki Construction
19.7.2019 7.45 CEST
SSAB:n tytäryhtiö Ruukki Construction on sopinut myyvänsä Building Systems –liiketoimintansa Donges Groupille, jonka omistaa saksalainen sijoitusyhtiö Mutares AG. Building Systems muodostaa noin 20 % Ruukki Constructionin liikevaihdosta. Ruukki Construction voi kaupan myötä keskittyä täysin kannattavaan kasvuun kattotuotteissa (Residential Roofing) ja rakentamisen komponenteissa (Building Components).

Kauppa vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän ja sen odotetaan toteutuvan vuoden 2019 loppuun mennessä. Divestoitavan liiketoiminnan liikevaihto vuonna 2018 oli noin 1,1 miljardia Ruotsin kruunua ja liiketulos oli nollatasolla.

Building Systems -liiketoiminnalla on noin 500 työntekijää, jotka siirtyvät uudelle omistajalle ns. vanhoina työntekijöinä. Building Systems -liiketoiminta on erikoistunut rakennusten runko- ja kuorirakenteiden sekä siltarakenteiden suunnitteluun, valmistukseen ja asennukseen.

”Strategianamme on hakea kannattavaa kasvua tuoteliiketoiminnoissamme, asuinrakentamisen kattotuotteissa (Residential Roofing) ja rakentamisen komponenteissa (Building Components). Olemme iloisia, että löysimme ostajan, joka pystyy keskittymään projektiluonteisen Building Systems -liiketoiminnan edelleen kehittämiseen”, sanoo Ruukki Constructionin toimitusjohtaja SamiEronen.

Kaupalla ei ole vaikutusta kattotuoteliiketoimintaan (Residential Roofing) eikä osittain samoja asiakkaita palvelevaan, rakentamisen tuotteisiin ja palveluihin keskittyvään Building Components -liiketoimintaan.

Lisätietoja:
Sami Eronen, Ruukki Constructionin toimitusjohtaja, sami.eronen @ ruukki.com,
puhelin: +358 40 557 8839
Viktoria Karsberg, konserniviestinnän johtaja, viktoria.karsberg @ ssab.com,
puhelin: +46 72 233 5288

Tämä lehdistötiedote on suomenkielinen tiivistelmä ruotsiksi ja englanniksi julkaistusta pörssitiedotteesta.

Liitteet

Ruukki Construction myy Building Systems -liiketoimintansa

Related articles

maalis 26Muut uutiset
Yhteiskuntavastuu
Kestävä kehitys
Ruukki Construction

Ukrainan sodan jatkuessa tuhojen laajuus on valtava, ja jälleenrakennustyöt ovat äärimmäisen tärkeitä. Auttaakseen hädässä olevia SSAB ja Ruukki Construction ovat jälleen lahjoittaneet...

joulu 9Muut uutiset
Yhteiskuntavastuu
Kestävä kehitys
Ruukki Construction

SSAB ja sen tytäryhtiö Ruukki Construction lahjoittavat tänäkin vuonna Ruukin kattotuotteita kansalaisjärjestö OperationAidille talojen jälleenrakentamiseen Ukrainassa. Lisäksi SSAB lahjoittaa lähes...

marras 18Muut uutiset
Ruukki Construction

Ruukki Construction, SSAB:n tytäryhtiö, juhlistaa tänään uuden kattoprofiileja valmistavan tuotantolinjan avajaisia Vimpelissä. Ruukki Classic®, Ruukki Classic® LowCarbon ja Ruukki® Trendic...